Defibrillaattori Lappukisan parhaimmat!
29.4.2021 14:19 Uutiset / Kokkolan Keilahalli

Defibrillaattori hyväntekeväisyyskisan finaali pelattiin keskiviikkona 28.3 Kokkolan Keilahallissa

Kevään aikana Karleby Lions ja Kokkolan Keilahalli järjesti hyväntekeväisyys Lappukisan, missä kerättiin rahaa Defibrillaattorin hankintaan Keilahallille. Kisassa pelattiin 4, kolmen sarjan lappua, ja 16 parasta keilaajaa karsiutui finaaliin. Kaikkien kesken ketkä pelasi, tai osti vähintään 4 lappua osallistui samalla keilapallon arvontaan. Yhden lapun hinta oli 2 €, joten kisaan pääsi osallistumaan ainoastaan kahdeksalla eurolla. Lappuja ostettiin yhteensä 318 kappaletta, joten iso kiitos kaikille osallistujille. 

Finaali pelattiin keskiviikko iltana, johon pääsi 16 parasta tulosta. Finaalista jäi pois 4 pelaajaa, joten voitosta lähti taistelemaan 12 keilaajaa. 
Finaalissa pelattiin Vikingturnauksen uudella helpolla olosuhteella, joten voittoon tarvitsisi kovan tuloksen. 
Heti ensimmäisessä sarjassa alkoi kaatojen teko. Henri Rantala aloitti kovaa sarjalla 279, Simon Tissarinen puolestaan 268 pisteen sarjalla. Toisessa sarjassa Simon kiristi tahtiaan ja löi taululle 289 pistettä. Hillevi Huhta löysi myös toisessa sarjassa kaatolinjansa ja pelasi kiitettävän 268 sarjan. Kolmannessa sarjassa Simon "hyytyi" hieman, pelaten ainoastaan 257 pistettä, jääden Jukka Hoolin 3 sarjan halliennätyksestä 22 pistettä. Kolmannessa sarjassa Jani Soukka löysi myös kaatolinjat, pelaten 256 pistettä. Neljänteen sarjaan Simon paransi jälleen pelinsä, 287 pisteen sarjalla. Leif Tuomisalon 4 sarjan 1103 halliennätyksestä Simon jäi ainoastaan 2 pistettä. Viidenteen sarjaan Simon paransi edelleen peliään, tehden täydellisen 300 pisteen sarjan, radalla numero 6. Viiteen sarjaan Simon pelasi uuden halliennätyksen, huikeat 1401 (ka 280). Suomen ennätys viiteen sarjaan on Toni Laineella, 1417 pistettä, vuodelta 2007. Ennätys pelattiin Turussa, Kupittaan Keilahallissa. Simon jäi ainoastaan 16 pistettä Suomen ennätyksestä. Kuudenteen ja viimeiseen sarjaan Simon pelasi 226 pistettä, tehden halliennätyksen, saman tuloksen kun Showket Dubloo, 1627 pistettä. Viimeiseen sarjaan Jani Soukka ja Hillevi Huhta lopettivat 268 ja 278 pisteen sarjoihin, nousten kisan toiseksi ja kolmanneksi. Simon pelasi samalla puhtaan pelin, 57 kaadolla ja 10 paikolla. Simon ei osallistunut Paikkomestarikisaan, joten 500 € jäi saamatta.
Onnea Simon voitosta ja huikeasta pelistä.

Palloarvonnan voitti Pietarsaaren Saturn seuraa edustava Tommi Tapanimäki.
Onnea Tommi!


Simon Tissarinen, 1627.


Illan aikana nähtiin kovia sarjoja


Finaalin tulokset


Defibrillaattori saapui Keilahallille keskiviikkona. Toivottavasti emme joudu koskaan sitä käyttämään :)


   
Kokkolan Keilahalli
«  Joulukuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
 
 
 DemoDay
 
 Kilpailu
 
 Kokkolan Keilailuliitto
 
 Valtakunnansarja
 
 Finaali
 
 Suljettu
Kategoriat