Sunnuntaina saatiin päätökseen kilpailukausi 2023-2024 Kokkolassa. Vuorossa oli kauden viimeinen Erikoiskisa, perinteinen Vikingturnaus, mitä on pelattu jo reilu 20 vuotta. Karsintaa kamppailtiin 5 viikon ajan, hieman vaativimmissa olosuhteissa. Yleensä Vikingturnausta ollaan pelattu helpoilla olosuhteilla kauden päätyttyä, mutta tänä vuonna kokeiltiin hieman haastavampaa radanhoitoa kevään törien jälkeen.
Karsintaa pelattiin kiitettävät 165 kertaa, 79 eri keilaajan voimin. Karsinnassa parhaiten keilasi BCI:n Aatu Tapanimäki, tuloksella 1400. Myös pari muuta pelaajaa pääsi lähelle 1400 pisteen rajaa, kuten Jani Kumpulainen 1388 ja Simon Tissarinen 1370. Karsinnan viimeinen finaaliin oikeuttava tulos oli "ainoastaan" 1285, mistä vastasi Anne Sirén. Annen lisäksi finaaliin keilasi itsensä 4 muuta naiskeilaajaa. Joten tarkemmin pelattava olosuhde oli naiskeilaajien makuun. Karsinnassa nähtiin myös yksi 300 pisteen sarja, mistä vastasi nuori Tomas Tissarinen. Treballaan Tomas kirjasi itsensä historian kirjoihin viimeisenä 300 keilanneena Active Lanesin laminaatti radoilla.
Vikingturnauksen aikana järjestävä seura CPS pelasi oman seuransa mestaruuden. Mestaruuden voitti Tomas Tissarinen tuloksella 1366. Hopealle sijoittui Santeri Pulkkinen tuloksella 1324 ja pronssille Jani Kumpulainen tuloksella 1291.
Sunnuntain finaaliin selviytyi 16 keilaajaa joista Kari Haukilahti oli ainoa estynyt. Finaalissa pelattiin aluksi 6 sarjaa am. pelitavalla, jonka jälkeen 6 parasta jatkoivat shoot-out peleihin.
Heti ensimmäisistä sarjoista lähtien Kulkureiden Ahti Leväniemi aloitti kaatotehtailun. 3 ensimmäiseen sarjaan Ahdilla oli kasassa lähes 800 pistettä, joten Ahdi jatkopaikka oli jo miltein varmistunut. Viimeisissä sarjoissa Aatu Tapanimäki sekä Simon Tissarinen löysi vireen, nousten kärkisijoille. Viimeisistä jatkopaikoista oli kovaa kamppailua monen keilaajan välillä. Kolme muuta jatkoon menijää olivat Jukka Hooli, Jens Englund sekä Teija Laukkanen. Jatkoon vaadittiin 1228.
Ensimmäisessä Shoot-out pelissä kohtasivat Hooli, Englund ja Laukkanen. Ottelu oli tiukka, mikä ratkesi vasta kymppiruudussa Jens Englundin hyväksi. Jens jatkoi seuraavaan peliin 212 pisteen sarjallaan. Viidenneksi sijoittui Jukka Hooli ja kuudenneksi Teija Laukkanen.
Toisessa pelissä Jens sai vastaansa kaksi kokenutta nuorta, arvokisoissakin pärjännyttä keilaajaa, Aatu Tapanimäki ja Simon Tissarinen. Ottelu oli tasainen sarjan alussa, mutta lopussa Simon Tissarinen meni menojaan kohti loppuottelua ja Ahti Leväniemeä vastaan. Kolmanneksi sijoittui Aatu Tapanimäki ja neljänneksi Jens Englund.
Viimeisessä ottelussa Simon ja Ahti aloittivat tasaisen kovaa, Ahdin ollessa hieman niskan päällä. Kokenut Simon ei antanut parin tyhjän lannistaa mieltään, vaan muurasi ysi ja kymppi ruudun umpeen, voittaen Vikingturnauksen 233-216.
Finaalin jälkeen pelattiin kaikille avoin yhden heiton Last Strike kisa, missä kaadolla pääsi jatkoon. Kisassa haettiin Kokkolan Active Lanes laminaattien viimeistä kaatoa ennen niiden purkua ja uusien asennusta. Vikingturnauksen jokaisesta suorituksesta meni 1 € pottiin ja voittaja kuittaisi sen itselleen. Kisa oli lyhyt, joka jäi ainoastaan 3 heiton mittaiseksi. Kolmannella kierroksella ainoataan kolme keilaajaa olivat jäljellä. Santeri Pulkkinen, Aatu Tapanimäki sekä Oskari Jokela. Heistä viimeisenä heittänyt Oskari Jokela oli ainoa joka onnistui tekemään kaadon, millä hän voitti kisan ja pääsi vanhojen laminaattien legendaksi.
Kiitos kaikille kisaan osallistujille ja nähdään taas radoilla ensi kaudella.
kuvat: Mikael Tuomisalo
teksti: Mikael Tuomisalo
Last Strike: Oskari "Legenda" Jokela ja pala historiaa
Kisan ykkönen: Simon Tissarinen
Kisan kakkonen: Ahti Leväniemi
Vikingturnauksen top 3: Ahti, Simon, Aatu
08.10.2024 14.45 | Syysloman tarjoukset ja aukioloajat |
27.09.2024 18.13 | Kokkola Senior Open |
24.09.2024 10.25 | Junioreiden Strike Team jatkuu 25.9 |
23.09.2024 19.16 | Kokkolan EK-ranking finaali maanantaina 7.10.2024 |
23.09.2024 17.32 | Uusi Flipperi |
18.09.2024 23.12 | Olemme auki! |